Ei hyvää pääsiäistä...

Aijai, olenpas ollut tuhma kun en ole jaksanut kirjoitella tänne. On vaan nyt viime aikoina tapahtunut kaikenlaista (ikävää) ettei oikein ole jaksanut kirjoitella.


Päällimmäisenä ajatuksissa on koko ajan rakkaan hevoseni poismeno. Pitkäänhän se ehti olla rikki, ja oli vain armollista päästää se tuskistaan, mutta silti tuntuu ihan kamalalta. Kuin sydämestä puuttuisi iso palanen. Kieltämättä aika iso osa mun elämää hautautui sen eläimen mukana, päivittäiset rutiinit ovat kadonneet tyystin. Ei ole enää huolta siitä, miten heppa voi, mitä sille pitäisi tehdä, kuinka paljon se kärsii jne. Suoraan sanottuna on todella tyhjä ja samalla äärettömän helpottunut olo. Nyt sen on hyvä olla.


Itse lopetus tapahtui nopeasti. Minua oltiin hirveästi etukäteen varoiteltu, kuinka se ei ole kaunista katseltavaa eikä kannata olla mukana. Siis mitä ihmettä? Eihän se tietenkään ole kaunista katseltavaa, sehän nyt on sanomattakin selvää. Mulle ei vain olisi tullut pieneen mieleenkään maata jossain sängyn pohjalla samaan aikaan kun rakas hevonen viettää viimeisiä hetkiään maan päällä. Halusin olla mukana loppuun asti, ja niin olinkin. Me kaikki olimme. Lopetus oli onneksi heti aamusta. Ei tarvinnut koko päivää odottaa tuskissaan koska se tapahtuu, ja muutenkin aamun hetki oli jotenkin hiljainen ja kaunis. Ei ketään muuta tallilla, ei turhaa hälinää. Sanoinkuvaamaton rauhallisuus vain. Se on uskomatonta kuinka silmistä näkee elämän pakenemisen....kaikki oli ohi, tiesin sen jo ennen kuin eläinlääkäri kuunteli sydänäänet ja kertoi sen jo menneen. Suru oli sanoinkuvaamaton:
Nuku rauhassa pikkuinen <3



Nyt täytyy elää vain päivä kerrallaan, kauniit muistot auttavat jaksamaan :) Elämä ei aina ole reilua, mutta suru ja siitä selviytyminen kuuluu valitettavasti pakollisena osana siihen.
Noh, nyt tuli vähän melankolinen kirjoitus...ens kerralla ehkä aurinko paistaa jo risukasaankin :)